maanantai, 19. marraskuu 2007

LOPPU

Valitettavasti Leppästen suku päättyy tähän. Jouduin asentamaan pelin uudelleen bugien vuoksi ja muutenkin poistamaan sitä sun tätä, joten Leppäsetkin ovat kadonneet. Kiitos kaikille kommentoijille, saatan aloittaa uuden tarinan joskus.

maanantai, 15. lokakuu 2007

VÄLITIEDOTUS

Kuten näkyy, jatkoa ei ole tullut piiitkään aikaan. Pikkuisen on puuttunut inspiraatiota, mutta koitan saada tässä taas ideoita uusiin osiin. Tämä LC ei ole lopettamassa, ainoastaan pientä tauonomaista.

sunnuntai, 2. syyskuu 2007

Osa 3: Kasvua ja vähän muutakin

Latasin peliin korvaavat ihonväri jossain välissä eli saattaa aiheuttaa hämmenystä jossain kohtaa.

3_1.jpg

Juulia oli kovin pettynyt, kun ei kymppiä tullut ensimmäisenä päivänä. Ilmekin oli synkkä, mutta tämä sentään kannusti tyttöä yrittämään vielä kovemmin.

3_2.jpg

Näin ilkeän näköinen nainen, joka muistutti ilmiselvästi Johannaa, hiipparoi Leppästen tontin ohitse itsekseen mumisten. Lopulta se pysähtyi postilaatikon kohdalle, otti lehden käsiinsä ja kiisi ulos tontilta. Tylsää porukkaa.

3_3.jpg

Heti perään ilmaantui näin haaveileva postinkantaja. Esaias pysähtyi hetkeksi juttelemaan Doriksen kanssa ja miekkosen lähdettyä Doris jäi paikoilleen Esaiakseen ihastuneena.

3_4.jpg

Itse asiassa Esaias olisi turissut Doriksen kanssa pitempäänkin, ellei Johanna olisi kiltisti pyytänyt Esaiasta korjaamaan perheen suihkua. Ainoana mekaniikkataitoisena nöyrästi hän kaivoi jakoavaimen takataskustaan ja ryhtyi hakkaamaan suihkuparkaa.

3_5.jpg

Raskaana oleminen ja lasten vahtiminen alkoi käydä Johannan nupin päälle. Heti päästyään töihin Johanna sai ylennyksen ja roiman palkankorotuksen! Sen kunniaksi hän toi ystävänkin mukaan töistä. Taka-alalla komeileva kaunotar, sarjassamme hupsuja nimiä, oli nimeltään Vaula Nakkila.

3_6.jpg

Ja nyt jatkuu toinen sarja, iloiset ja hymyileväiset lastenhoitajat. Tämä hurmaava ja kauniin hymyn omaava mummo jatkuvasti siirsi pikkuista Elinaa paikasta toiseen ja tunki suuhun tuttipulloa. Tuolla kuvanottohetkellä itse asiassa, koska mummo ei päästänyt Elinaa potalle, tuli asiat vaippoihin ja lastenhoitaja tuossa tyytyväisenä lähti vaihtamaan Elinan vaippoja.

3_7.jpg

Juulia rupesi pienen petrauksen jälkeen menestymään koulussa. Sen kunniaksi Esaias valmisti hampurilaisia, joita Juulia mutusti kokonaiset kaksi kappaletta.

3_8.jpg

Taapero joraa Enrique Iglesiaksen tahtiin? Ei sentään. Elina vain ilmoittaa mielestään tarpeeksi selvästi, että häntä väsyttää, hänen täytyy päästä potalle ja pesulle. Siltikään hän ei ollut tyytyväinen.

3_9.jpg

Näin alkoi Esaiaksen aamut. Lehti kannattikin lukea aina vessassa käydessään, ei suinkaan sohvalla tai ruokapöydän ääressä.

3_11.jpg

Tällainen söpöliini tuli Elinasta. Aika lailla Juulian ja Johannan näköinen. En olisi kyllä erottanut lapsia toisistaan kuin vain hiusten ja vaatteiden perusteella.

3_10.jpg

Ahkeria tyttöjä kumpikin. Molemmat opiskelivat tiukasti ruoanlaittoa aina kuin vain suinkin ehtivät.

3_12.jpg

Tämä ruokalähetti meinasi myös lähteä kouluun. Tyttöparat meinasivat myöhästyä kokonaan koulusta, kun tämä hemmo tukki oviaukon suurella olemuksellaan.

3_14.jpg

Johanna oli ottanut elämäntehtäväkseen auttaa lapsia läksyissä aina kun vain omilta töiltään ehti. Läksyjä tehtiin vaikka keskiyöllä talon edessä.

3_15.jpg

Leppästen taloon tunki yhtenä kauniina päivänä tuholaisia. Joku huolimaton oli jättänyt roskapussin keskelle keittiötä, ja kuten tuolla keittiötason vieressä näkyy, tuholaiset saapuivat. Esaias sai kyllä hävitettyä ne, mutta silti tämä oli aivan murtunut. Miksi täällä ei kukaan siivoa?

3_16.jpg

Pian oli Juulian aika kasvaa teiniksi.

3_17.jpg

Juuliasta tuli oikein nätti teini. Hänellä oli platinamieliala kasvaessaan, nyt on kaikki mahdollisuudet auki!

3_18.jpg

Seuraavana päivänä oli kutsuttu yksityiskoulun rehtori kylään. Pisteitä herui peräti 94 ja kuten kuvasta näkyy, testi oli läpäisty. Aika tyytyväisennäköisinä tytöt bussiin tallustavat.

3_19.jpg

Nyt oli Elinan vuoro kasvaa. Näin kaunis hänestä tuli, ja vieläkin kuin Juulian klooni.

3_20.jpg

Taustalla komeileekin perijän sulhasehdokas. Sen lisäksi, että tämä tuli tyttöjen tutustuttavaksi, Johanna oli saanut taas ylennyksen! kyllä sitä ollaan tyytyväisiä,

3_21.jpg

Johanna huomasi parhaiden päiviensä olevan pian takana päin ja treenasi entistä hurjemmin. Vanhuus oli aivan parin päivän päässä ja vielä oli monta ylennystä tavoiteltavana töissä.

3_22.jpg

Niin, sinä aamuna Johanna oli ainoa kotiin jäävä. Muut lähtivät kouluun tai töihin, Johannalla oli vapaapäivä. Hän oli ihan synttäriensä kunniaksi laittanut paistettavia leivonnaisia, jotka kaikki söivät täysin kiltisti.

3_23.jpg

Johanna kasvoi kaikessa hiljaisuudessa vanhukseksi. Ihan nuorekkaana hän säilyi, ei tuossa mitään vikaa ole. Vaatteille vain pitäisi jotain tehdä...

 

3_24.jpg

Elina ei jaksanut istua kaiket illat kotona, vaan päätti lähteä vähän ulkomaailmaa tutkailemaan. Riki Kokkila tuli hakemaan häntä limusiinillä myöhään illalla.

3_25.jpg

Mikäpä tässä, aivan normaali iltapäivä Leppäsillä. Johanna-mummo jumppasi ja Esaias teki lounaaksi hampurilaisia. Jostain syystä uuni syttyi tuleen ja aloitti yleisen kaaoksen: Johanna rääkyy kauhuissaan ja Esaias huutaa: Voi nainen, liian suuret energia-aaltosi suututtivat uunijumalat ja tämä on heidän suuri rangaistuksensa!
Luojan kiitos, rohkea palomies tuli ja pelasti päivän. Pariskunnan oli syötävä lounaaksi kärähtäneitä purilaisia.

3_26.jpg

Jullella olikin vähän syvällisemmät aiheet mielessä, kun tämä kutsui Johanneksen yhtenä iltapäivänä kyläilemään. Tietysti Juuliaiseni, tällaiset asiat on puhuttava läpi aikuisten miesten kanssa, juuri niin.

3_27.jpg

Ellu siirtyikin seuraavalle asteelle ihastuksensa Riki Kokkilan kanssa. Romanttinen ensisuudelma koettiin yön pimeinä hetkinä.
(Eikö Elina muistutakin aavistuksen apinaa..?)

3_28.jpg

Romanttisissa merkeissä jatkettiin sisälläkin. Johannan ja Esaiaksen lempi roihusi, vaikka he olivatkin jo kauan jaksaneet toisiaan.

3_29.jpg

Tämä nyt kuuluu taas sarjaan turhat kuvat, mutta pitipä ikuistaa, kun kaikki lähtevät ahkerina töihin tai kouluun! Nuo sanomalehdet olisi kyllä voinut siivota.

3_30.jpg

Tämä tulipalonaiheuttaminen oli kyllä näiden taitolaji. Ei viikkoakaan, kun jo seuraava tulipalo syttyi. Tällä kertaa meuhkaamassa oli sentään vain Johanna.

Tässä taas pieni osa Leppästen vauhdikasta elämää. Kommentia pyydän ma :)

maanantai, 16. heinäkuu 2007

Osa 2: Tapahtumaa toisensa jälkeen

2_1.jpg

Heti töistä tultuaan Johanna päätti kutsua Esaian kylään. Tämä vastasikin innokkaasti puhelimeen, ja ilmoitti tulevansa hetikohta paikalle. Johanna kiiruhti vaihtamaan vaatteensa ja valmisti pienen lounaan.

2_2.jpg

Johanna riensi innokkaasti halaamaan Esaiasta. Olihan viimeisimmästä näkemisestä jo peräti vuorokausi! Silti hieman hämillään Johanna irroittautui ja katseli Esaiaksen virheisiin silmiin. Mies vain hymyili, ja molemmat siirtyivät lounaan pariin.

2_3.jpg

Myöhään illalla Johanna rohkaisi itseään, ja pyysi Esaiasta asumaan luokseen. Tämä suostui mielellään, ja toi talouteen yli 10 000 simeleonia. Repusta löytyi kalliita tavaroita, jotka myytiin ja rahaa tuli vielä enemmän.

2_5.jpg

Esaias oli ensimmäinen töihinlähtijä joka aamu. Johanna jäi aina yöpukuisillaan telkkua tuijottelemaan tai muuten vain velttoilemaan. Hänen työnsä näet alkoi vasta myöhään iltapäivällä.

2_4.jpg

Jossain vaiheessa Esaias ehti maalata itsestään näin hienon muotokuvan. Sitten kun heidän nykyinen kopperonsa (kuva katosi...) saadaan suurennettua, kuvat saavat aivan oman huoneensa.

2_6.jpg

Tosiaan, Johanna jäi muutamana aamuna velttoilemaan sohvalle ja tv:tä katselemaan. Hän unelmoi avioliitosta Esaiaksen kanssa ja siitä, että heillä vielä olisi monta pientä lasta tepsuttamassa ympäri huushollia. Esaias ei kuitenkaan ollut osoittanut kiinnostusta kumpaakaan asiaan, ja Johannakin jätti asian siihen.

2_7.jpg

Johanna innostui myöskin maalaamaan. Esaias oli taidoissaan paljon pidemmällä, mutta tämän rohkaisulla Johanna otti siveltimen käteensä ja aloitti ankaran harjoittelun.

2_8.jpg

Johanna koitti taas hienovaraisesti vihjailla niiden pienten pellavapäiden suuntaan, mutta Esaias vain nyrpisti nenäänsä. Tarpeeksi vaivaa jo työn suhteen, hän totesi. Rahatilannekin on huonompaan suuntaan, parempi vain vähän odotella.

2_9.jpg

Johannan tietämättä Esaias silti ajatteli sitä lapsiasiaa usein ja vaipuikin syviin mietteisiinsä sutimisen merkeissä.

2_10.jpg

Esaias inhosi siivoamista, jota Johanna puolestaan rakasti. Vaikka sitten vähän vastahakoisesti kyllä se Esaiaskin mopinvarteen tarttui ja vei roskia. Kai sitä nyt pitäisi jotain osata tehdä.

2_11.jpg

Johanna sai ylentyi kahdesti muutaman päivän aikana, ja tallustikin tyytyväisenä työpäivän jälkeen suihkuun. Rahaakin oli jo ihan hauska summa.

2_12.jpg

Ja kyllä vain, pianhan se Johannan massu kasvoi! Esaias oli viimein lämmennyt ajatukselle lapsista, ja Johannan raskaus oli ainakin tähän asti sujunut varsin mallikkaasti. Vaikkakin se oli edelleen niin, että hänen ainoa kävelyreittinsä kulki vessan, sängyn ja jääkaapin välillä. Siinä samalla Esaias jout... siis sai luvan tehdä kotityöt.

2_13.jpg

Ja hurjasti Johanna söikin. Joka tunti nainen oli laittamassa valmisateriaa uuniin ja syömässä sitä aivan hurjalla vauhdilla.

2_14.jpg

Esaias halusi olla kaikilla mahdollisilla tavoilla avuksi Johannalle, ja viettikin vapaa-aikansa -ehkä- tulevan vaimonsa kanssa. Vauva tai vauvat ilmoittivat kovasti tulostaan potkimalla pikkuisilla jaloillaan. Tai hakkaamalla nyrkeillään.

2_15.jpg

Mahan pumpsahtaessa vielä isommaksi Johanna muisti jotain todella tärkeää. Hän ei halunnut missään nimessä lapsen syntyvän ennen kuin hän ja Esaias olisivat naimisissa.

2_16.jpg

Eikä Johanna aikaillut, vaan polvistui Esaiaksen eteen ja otti sormuksen esille. Esaiaksen silmät ovat ilmeisesti ihan positiivisesta järkytyksestä laajenneet, sillä tämä laittoi aivan ihastuneena sormuksen sormeensa.

2_17.jpg

Avioliittokin solmittiin aivan näin kahden kesken. Tai kolmen. Tai neljän.

2_18.jpg

Esaiaksen suosikkiharrastuksiin kuului viattomien naapurien vakoilu. Ainakaan vielä kukaan ei ollut tullut kiukkuisena mätkimään Esaiasta ja luennoimaan tämän pahoista tavoista.

2_19.jpg

Mutta kyllä Esaias sen tulipalonkin onnistui sytyttämään. Lämmittäessään valmisateriaa Esaias erehtyi lähtemään vastaamaan puhelimeen. Ei hän kyllä ehtinyt edes huoneesta ulos kun palohälytin jo piipitti korviavihlovasti ja Esaias piiloutui jääkaapin taakse.

2_20.jpg

Onneksi tästäkin selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Urhea palomies (tai -nainen) syöksyi paikalle ja sammuttin tulen todella nopeasti.

2_21.jpg

Nopeasti tämän välikohtauksen jälkeen oli Johannan synnytksen aika. Tuskat olivat valtavan suuren, ja valtavan kiinnostunut Esaias kuorsasi kovaäänisesti sängyssä.

2_22.jpg

Näin suloinen tyttövauva sieltä putkahti. Tämä sinisilmäinen ja ruskeahiuksinen tytteli ristittiin Juuliaksi. Esaiaskin raahautui sängyn pohjalta paikalle, ja vilkaisemattakaan vaimoonsa ja lapseensa hän löntysteli jääkaapille. Hassusti keskenkaiken ruoanlaiton Esaias vaikutti älyävänsä, että hän oli isä, ja riensi paikalle tuulettamaan riehakkaasti.

2_23.jpg

Seuraavana päivänä Esaias ei pystynyt lähtemään töihin, koska Juulia on vielä niin pieni. En kyllä ymmärrä sitä, sillä Johannahan oli jäämässä kotiin, mutta eipä se asiaa auttanut. Sattumoisin Esaiaksen peloissa oli töistä poisjääminen ja se romahdutti hänet täysin, mammonatavoitteinen kun on. Onneksi tämä hassu terapeutti tipahti taivaasta paikalle ja pelasti päivän.

2_24.jpg

Johanna sen sijaan rakasti suunnattomasti pikkuista tyttöään, ja vietti paljon aikaa sen kanssa. Hänellä tosin kesti hetken mieltää se asia, että hän on nyt äiti ja käsissään hän piteli suurinta aarrettaan. Esikoinen tuntui aina jotenkin erityisimmältä.

2_25.jpg

Pianhan se maha suureni uudestaan. Johanna näyttää tällä kertaa aika iloiselta, vaikka vessa haisikin likaisena siinä nenän alla.

2_26.jpg

Hämmästyttävän nopeasti koittikin jo Juulian syntymäpäivät. Esaias auttoi häntä tällä kertaa.

2_27.jpg

Näin suloinen taapero Juuliasta tuli. Horoskooppi on Kaksonen, luonnepisteitä en muista. Aika menevä hän ainakin on, eikä kamalan laiska.

2_28.jpg

Mutta koska Johanna oli taas raskaana, hän ei jaksanut millään nousta sängystään. Esaias halusi ilahduttaa väsynyttä vaimoaan, ja valmisti porsaankyljyksiä illalliseksi.

2_29.jpg

Juuliaakin hän joutui enimmäkseen hoitamaan. Usein jatkuvaan potalleviemiseen, kylvettämiseen ja syöttämiseen meni kokonainen yö, ja Esaias lähti rättiväsyneenä aamulla töihin. Johannan avuksi siksi aikaa piti kuitenkin kutsua lastenhoitaja. Tämä oli onneksi varsin pätevä.

2_30.jpg

Ja pian toinen vauva ilmoittelikin jo tulostaan, tällä kertaa vessassa.

2_31.jpg

Tämä aivan siskonsa identtinen kopio nimettiin Elinaksi. Lastenhoitaja oli hyppinyt koko ajan siinä vieressä synnytyksen ajan ja oli heti kiskomassa Elinaa Johannan käsistä syöttääkseen vaavin.

2_32.jpg

Mutta kyllä se Juuliakin on söpö. Aina kiltisti söi sormin mössönsä suihinsa ja odotti rauhallisesti että joku hänet vapauttaisi pienestä "vankilastaan".

2_33.jpg

Nopeasti olikin jo molempien synttäreiden aika. Ensin Elina kasvoi taaperoksi, ja hän on myös horoskoopiltaan Kaksonen. Muutenkin hän on täysin siskonsa kopio, heidät erotti ainoastaan vaatteista.

2_34.jpg

Tässä onkin sitten lapseksi varttunut suloistakin suloisempi Juulia. Vaatteet kun vielä vaihtaisi, niin olisi aivan täydellinen.

Tähän tulee nyt sellainen muutaman viikon tauko. Olen nimittäin mökillä muutaman viikon enkä tiedä ollenkaan milloin pääsen takaisin kotiin.
Mutta silloin kerrotaan lisää Leppästen perhe-elämästä. Juulian ja Elinan kasvua, ja ehkä uusi vauva.

 

 

 

maanantai, 16. heinäkuu 2007

Osa 1: Tässä kaikki ovat joskus

Ensimmäiset kuvat ovat melko epätarkkoja, pahoitteluni siitä. Jossain vaiheessa muistin säätää asetuksia ja lopussa ainakin on vähän enemmän tarkkoja kuvia.

1_1.jpg

Tässä on (enemmän tai vähemmän) viehättävä neitomme, tämän suvun aloittaja, Johanna Leppänen. Hän on perhetavoitteinen härkä, joka sitten rakastaa ruskeahiuksisia muskelityyppejä. Hän kammoaa liikakiloja, ja kuten kuvasta näkyy, jumppaaminen keskellä valtavaa ja tyhjää tonttia on hänen toinen luontonsa.
(kasvoista tulee kyllä parempi kuva...)

1_2.jpg

Työn hankkiminen oli täysin välttämätöntä, rahatilannekin oli vähän niin ja näin. Johannan elämäntavoite on päästä lainvalvontauran huipulle, minkä aion toteuttaa. Tosin sinä päivänä ei löytynyt kyseistä työtä, joten Johanna jäi odottelemaan seuraavan päivän lehteä. 

1_3.jpg

Mutta suurin Johannan haaveista oli löytää unelmiensa mies. Hän päätti turvautua ennustajaeukon kykyihin ja hälytti mummelin paikalle.

1_4.jpg
1_5.jpg

Vaikka eukko lupailikin täydellisen miehen suurella rahasummalla (mitä Johanna alkoikin epäillä) ei taivaasta tupsahdellut mitään paitsi koukkunokkaisia, hassuhuulisia ja pienisilmäisiä ukkoja. Molemmat, ja lukuisat muut Johanna hätisti kiireesti tontiltaan. Mummeli ei kuunnellut Johannan valituksia vaan salaperäisesti mumisten karkasi kristallipalloaan kiillottaen.

1_6.jpg

Johanna ei halunnut totaallisesti höperöityä ylisuurelle tontilleen, vaan pirautti taksin paikalle ja päätti tutustua paikalliseen yöelämään. Ehkä sieltä löytyisi aavistuksen parempia sulhasehdokkaita.

1_7.jpg

Hänen matkansa päätyi Ykkösmestaan (?). Siellä ei kuitenkaan löytynyt muuta, kuin oudolta vaikuttava baarimikko ja vauhdikkaasti joraileva mummo, johon tutustumme myöhemmin. Johanna päätti kuitenkin hieman vilkaista ympärilleen, voisihan sitä pitää hauskaa vaikka ihan muuten vain.

1_8.jpg

Tätä Johanna halusi ehdottomasti kokeilla. Se tosin ei ollut aivan viisasta, sillä...

1_10.jpg

...hänellä oli yksi ainoa kuntopiste, ja lensikin sieltä varsin äkkiä pois. Hän toivoi syvästi, ettei kukaan nähnyt hänen noloa lentoaan ja kipittikin kiiruusti pois näkösältä.

1_9.jpg

Tämä vetreä mummo oli jo vallannut koko tanssilattian. Tosin hän heilui siellä siihen malliin, että myös Johannammekin kiersi mummelin mahdollisimman kaukaa. Noh, hyvä että kaikki eivät ole jääneet jäykkinä sängynpohjalle.

1_11.jpg

Johanna päätti parkkeerata baaritiskille ja päivystää haukansilmillään jokaista ohikulkijaa. Kyllä sieltä on pakko tulla muitakin kuin vinksahtaneita vanhuksia ja mutaatiomöykkyjä.

1_12.jpg

Johanna soitti taas taksin ja huristeli toisaalle. Tämäkään ei ollut sen parempi, ja ainoa henkilö paikalla oli tämä enemmän tai vähemmän hassahtanut tiskijukka. Hänellä vaikutti olevan siellä omat pikku pirskeensä meneillään, ketään ei ollut tanssimassa. Johanna vain nyrpisteli nenäänsä tyypin oudolle nenälle, tuo ei ainakaan ole hänen tuleva miehensä.

1_13.jpg

Ei Johanna kuitenkaan aivan tylsäksi halunnut jäädä, ja meni yksikseen tanssahtelemaan parketille. Taisi siihen jotain seuraakin tulla, mutta ei nähtävästi ketään mainitsemisen arvoista.

1_14.jpg

Koska töitä ei seuraavana aamunakaan saanut, Johanna päätti jatkaa operaatiota Kelvollisennäköinen Sulhanen. Uskollinen taksi karautti taas paikalle, ja kuskasi Johannen tällä kertaa Vaahteralehdon Kylpylään.

1_15.jpg

Tämä Esaias vaikutti varsin kiintoisalta, valitettavasti hänen kasvojaan ei nyt näy. Johanna oli ainakin innostunut, ja selitteli kuinka jotkut hupsut pitävät rannekelloa oikeassa ranteessa. Esaias oli kuitenkin kiinnostuneempi sormistaan, ja Johanna marssi tiehensä.

1_16.jpg

Seuraavana Johanna tapasi tämän sievän tytön, jonka nimeä en muista. Hassu tuo varjo, eikös? Tyttö oli kumminkin kiinnostuneempi Johannan jutuista kuin Esaias, ja he vaihtoivat numeroita. Ehkä tyttö pääsisi Leppästen sukuun jossain vaiheessa.

1_17.jpg

Johannalla ja tällä miehellä (nimet taas hukassa) synkkasi oikein hyvin, mutta minusta hän on aika kamalannäköinen. Ehkä se on nuo hiukset.

1_18.jpg

Johanna pääsi viimein kokeilemaan treenilaitteita. Tosin tuo vieressä oleva Marianne ja yksi toinen nainen valtasivat koko ajan ilkeästi molemmat vehkeet. Lopulta Johanna rupesi juttelemaan tälle Mariannalle, jolloinh tämän täytyi nousta ja samantien luikahti hänen vapauttamalleen treenilaitteelle.

1_19.jpg

Illalla Johanna lähti mietteliäänä nukkumaan. Esaias pyöri edelleen hänen päässään, ja numero oli lapulla pöydällä. Ehkä hänen pitäisi vielä yrittää lämmitellä välejään häneen.

1_20.jpg

Postinkantajamme on muuten näin nätti. Johanna kävi tutustumassa tähän Doris-nimiseen kaunottareen, ja päätti mielessään, että Doris on vielä joskus heidän suvussaan.

1_21.jpg

Johannan hupi laski nopeasti, joten hän keksi muutakin puuhaa kuin siivoamisen ja jumppaamisen. Jorailu kävi häneltäkin näin ihan yksin omassa pihassa.

1_22.jpg

Ilmeisesti tämäkin on ihan mahdollista... Mukavaa kun on kivaa.

1_23.jpg

Ensimmäinen työpäivä eikä Johanna vaikuta kamalan iloiselta. Kuski katseli häntä rumasti koukkunokkaansa pitkin, kun ei ovikaan meinannut sulkeutua.

1_24.jpg

Samana työpäivänä (tai -yönä) Johanna sai ylennyksen! Poliisikokelas nimittäin. Palkkaa tuli kivasti ja bonusta myös. Johannakin näyttää tyytyväisemmältä.

1_25.jpg

Hän oli kuitenkin niin väsynyt kotiin tullessaan, että vietyään mehutölkin roskikseen hän pyörtyi samantien. Saatuaan itsensä siitä ylös Johanna vain vaivoin sai itsensä raahattua sänkyyn nukkumaan.

1_26.jpg

Seuraavana päivänä Johannalla oli vapaa päivä, ja hänen hyvä ystävänsä Milka kutsui Johannan Stadiin. Kohteena oli Lulun Kolmas Mieli (?), ja Milka oli kutsunu myös muita ystäviään.

1_27.jpg

Milka ei vaikuta kovinkaan innostuneelta, vaan katselee tympeästi Johannaa. Viimeiseksi mainittu ottaa kumminkin ilon irti ja jorailee koko porukan voimin. Taksista muuten nousi pari lastakin, Impi ja Aurora, jotka lähtivät samantien pois. Eihän tämä ollut sopiva paikka lapsille, ehei.

1_28.jpg

Johanna ei ollut vieläkään saanut Esaiasta mielestään. Jumpatessaan Johanna päätti soittaa Esaiakselle ja lähteä tämän kanssa Stadiin. Täytyisihän sitä nyt edes vielä kerran yrittää!

1_29.jpg

Hummailevat Harjut -nimisessä puistossa oli pieni mökkerö, jossa oli pokeripöytä. Johanna, Esaias, Benjamin ja Alpertti pelasivat vaikka kuinka kauan, eikä Johanna meinannut pärjätä millään. Oikeastaan syynä taisi olla se, että hän keskittyi lähinnä Esaiaksen tuijotteluun.

1_30.jpg

Johannan ilme muuttui aika nyrpeäksi loppua kohden. Syynä ei tainnut olla se, että hän ei voittanut mitään, vaan se, että Esaias ei tuntunut huomaavan häntä. Johanna päätti lopettaa pelaamisen ja otti radikaalit keinot käyttöön.

1_31.jpg

Hän nimittäin joi ennustajalta ostamansa lemmenjuoman ja houkutteli Esaiaksen sivummalle. Esaias rakastui Johannaan alta aikayksikön ja lähtiessään hän vielä muiskautti suukon Johannalle.
(sori, kuva on muita isompi, koska muutin kuvan koon suureksi vasta nyt)

 

Seuraavassa osassa näemme miten Johannan ja Esaiaksen käy.
Siihen mennessä toivoisin kommentteja (: